torstai 12. syyskuuta 2019

RPKK:n edustajia Amistamo päivillä Kokkolassa


























Opiskelijafoorumin jäsenistä 13 ja ohjaaja osallistuivat Amistamo-liikkuvia
ideoita tapahtumaan 11.9. Tapahtuman järjesti Saku ry Kokkolan ammattiopiston
tiloissa ja koulultamme osallistui merkonomiopiskelijoita kaikilta luokilta.
Tapahtumassa kierrettiin 11 erilaista pistettä, joissa opiskelijat pääsivät testaamaan
pisteitä itse. Pisteitä kierrettiin joukkueina, joissa oli jäseniä sekä omasta koulusta
että muualta päin Suomea. Eniten positivisia kommentteja herätti Still-kuvapiste,
 joissa opiskelijoiden piti yhdessä esittää eri paikkoja, kuten lentokoneturmaa,
poliisilaitosta, Ikeaa jne. Otimme kaikista pisteistä kuvat jatkokäyttöä varten.
Opiskelijoiden kommentit tapahtumasta olivat pääsääntöisesti positiivisia.
Jonkin verran kummastusta herätti se, että tehtäväpisteet tehtiin joukkueilla, joissa
oli opiskelijoita eri kouluista. Osa taas tutustui ja sai uusia tuttavuuksia.
Suunnittelimme, että vastaavanlaisia tehtäväpisteitä olisi helppoa
toteuttaa myös omaan oppilaitokseen esimerkiksi jo Hyvinvointiviikolla 40.

Eräs opiskelija totesi, että tapahtuma oli erittäin hyvin toteutettu,
eikä keksisi mitään, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Heli Makkonen toimi RPKK:n joukkueen johtajana :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.